Kasvatan
metsästyslinjaisia irlanninsettereitä pienimuotoisesti
kotioloissa.Jalostuksessa haluan kiinnittää
eniten huomiota koirien metsästysominaisuuksiin,
koulutettavuuteen ja terveyteen.
Olen
suorittanut Kennelliiton järjestämän kasvattajan
peruskurssin ja jalostusneuvojan peruskurssin sekä
pyrkinyt toimimaan aktiivisesti Kanakoirakerhon
irlannisetterijaoksessa.
Asun Keski-Suomessa ja perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi
tytärtä sekä tällä hetkellä
kaksi irlanninsetteriä. Metsästyksen aloitin
isäni kanssa jo alle kouluikäisenä.
Ensimmäinen
koirani oli suomenpystykorvan ja karjalankarhukoiran sekoitus
Peni, joka oli varsin kelpo lintukoira. Seuraava koirani
oli saksanpaimenkoira Jere, jonka kanssa pääsin
opettelemaan toko- koulutusta. Seisoviin lintukoiriin
tutustuin isäni ystävien saksanseisojilla ja
myöhemmin pääsin metsästämään
ystävieni englanninsettereillä, gordoneilla,
pointereilla ja saksanseisojilla.
Ensimmäinen oma seisova lintukoirani oli irlanninsetteri
Douedal’s Kenny. Vaikka olin päässyt metsästämään
jo monia vuosia ystävieni koirilla, Kennyä kouluttaessani
taisi käydä kuitenkin niin, että se opetti
pikemmin minua kuin minä sitä. Asuinpaikastani
johtuen metsästän pääsääntöisesti
metsämaastossa, mutta lomien salliessa käyn
myös tuntureilla ja pelloilla.


|